Olen ollut mansikkafarmilla nyt lähemmäs kaksi kuukautta ja tänään oli viimeinen työpäivä. Aluksi mansikkafarmi kuulosti vähän liian tavalliselta ja normaalilta, olenhan ollut ennenkin poimimassa mansikoita Suomessa, joten miksi tehdä sitä uudestaan. Eikös Australiassa olisi kiva olla sellaisella farmilla, jollaisia ei Suomessa ole. Etsin myös aluksi työtä ensisijaisesti sillä ehdolla, että työssä olisi tuntipalkka, mutta kun alkoi näyttää siltä etten saisi visapäiviä kasaan, mikä tahansa työ kelpasi. Täällä palkka tulee siis poimitun määrän mukaan. Kaikenlaista sitä näköjään on valmis tekemään visapäivien takia.
Tällä kertaa asun oikeasti farmilla, sillä mansikkapelto on takapihalla, muutaman metrin päässä huoneestani. Täällä asuu noin kuusikymmentä nuorta, joista suurin osa on aasialaisia. Asuminen ei ole mitään luksusta, wifiä ei ole ja nettikin toimii heikosti vain joissakin tietyissä kohdissa ja sisällä ei juuri lainkaan. Asumme parakeiden tapaisissa kämpissä kahden hengen huoneissa. Töitä meillä oli yleensä kaksi päivää, jonka jälkeen yksi vapaapäivä ja taas kaksi päivää töitä, mikä oli mielestäni todella kiva. Tosin mansikoita on nyt lähipäivinä ollut niin paljon, että vapaapäiviä ei ole enää ollut.
Tämäkään työ ei ole järin raskasta, ennen kuin nyt muutamina edellisinä päivinä kun päivät ovat olleet yli yhdeksän tunnin mittaisia. Lisäksi on oltava nopea, jos haluaa rahaa. Ja kyllähän tästäkin työstä on tullut hyvin palkkaa varsinkin, jos hiukan edes yrittää olla nopea. Toisaalta valitettavasti täällä myös huomaa sen, että jotkut ihmiset ajattelevat vain rahaa poimiessaan ja mansikkalaatikoita on esimerkiksi heitelty toisten päälle. Mansikoita poimitaan kärryissä, joissa istutaan ja potkitaan vauhtia. Ei kuulosta eikä juuri tunnu raskaalta, mutta monilla, itseni mukaan lukien, tulee jostain syystä selkä ja polvet kipeäksi niin, että yksi lepopäivä kahden jälkeen tuli todellakin tarpeeseen.
Koko tänä farmiaikana en ole meikannut kertaakaan, hiukset ovat monta päivää harjaamatta ja kynnet näyttävät todellakin farmikynsiltä. Kynsilakan ainoa virka on koittaa suojella kynsiä etteivät ne kuluisi ihan niin pahasti töissä. Täällä työskentely on kuitenkin ollut rentoa ja potkuilla ei uhkailla joka välissä. Työntekijöitä arvostetaan ja kohdellaan ihmisinä. Aluksi meinasin kuolla tylsyyteen, mutta nyt olen viihtynyt ja tekemistä on enemmä kuin tarpeeksi.
Supervisorimme ovat todella mukavia ja he asuvatkin meidän kanssa täällä asuntovaunussaan. Aina kun jollain on synttärit, hänelle ostetaan kakku ja välillä on grilli-bileitä eli ilmaista olutta ja grillailtavaa, välillä taas koko porukalle on ostettu pitsaa. Myös farmarit ovat todella mukavia ja hauskoja ja heidän kyydissään on päästy esimerkiksi rannalle. Tämä farmihan sijaitsee vain noin tunnin päässä Brisbanesta pohjoiseen eli lähettyvillä on esimerkiksi Sunshine Coast kaikkine rantoineen.
Farmibileitä täällä ei kuitenkaan ole ollut yhtä tiheästi ja yhtä suuria kuin edellisellä farmillani, vaikka kyllähän täälläkin muutamat illat ovat sujuneet juomapelien ja goonin parissa. Kuitenkin täällä meno on paljon rauhallisempaa ja välillä sitä tuntee olevansa pikkuisen ulkopuolella jutuista kun ympärillä puhutaan vain kiinaa tai japania.
Tänä aamuna kämppikseni löysi meidän huoneesta uuden huonekaverimme, tuon yläpuolella olevan pikkuisen söpöliinin.
Australian vuoteni (tarkemmin kymmenen ja puoli kuukautta) alkavat olla lopuillaan. Vielä yksi yö farmilla ja sitten luvassa on lomailua kymmenisen päivää Suomesta tulleiden kavereiden kanssa. Kun viisumini loppuu otan suunnaksi Balin, missä odotteleekin muutamia ihmisiä mangofarmilta. Kolme kuukautta kierrellään Kaakkois-Aasiassa ja jouluksi lennetään kotiin. En voisi ehkä olla enempää innoissani kaikesta tulevasta!
