Onnellinen ylioppilas, koska lukiossa raataminen oli vihdoin ohi.
Pääsin ylioppilaaksi keväällä 2013 ja siinä vaiheessa suunnitelmat olivat aika selvät. Tiesin minne haluan muuttaa, mitä haluan opiskella ja tehdä työkseni. Tällä hetkellä olen sellaisessa tilanteessa, mitä en olisi tuolloin lakki päässä voinut ikinä uskoa, ehkä korkeintaan hyvin salaa mielessäni unelmoida. Siksipä kerron kokemukseni siitä, miksi välivuodet ovat olleet hyödyllisiä. Kuvat ovat näiden reilun kahden välivuoden ajalta.
Norjan ihanat vuonot.
Lukiossa en vielä tiennyt mihin hakisin ja mitä haluaisin tehdä työkseni, kunnes opomme kertoi sosionomin opinnoista ja olin heti varma, että se oli juuri se, mitä halusin tehdä, mutta jota en ollut vain osannut nimetä. Kaikenlaiset karut aiheet kuten vaikkapa mielisairaalassa tai vankilassa työskentely ovat sellaisia, että ne ovat aina kiinnostaneet. Kun hain opiskelemaan olin aivan varma, että ala olisi juuri oikea minulle ja että haluaisin tehdä kyseisiä töitä pitkään. Olin myös varma, että pääsen sisään, kunnes pääsykokeiden jälkeen tajusin ettei se sittenkään taida olla ihan niin itsestäänselvää.
Kun heinäkuussa selvisi etten ollut päässyt kouluun, se oli todella kova paikka ja olin pettynyt itseeni. Koitin olla masentumatta täysin ja päätin, että haen uudestaan ja ensi vuonna pääsen varmasti. Olin pitkään salaa mielessäni haaveillut au pairiksi lähdöstä ja samana päivänä kun selvisi ettei opiskelupaikkaa tullut, aloin valmistella erään järjestön kautta lähtemistä Espanjaan. Halusin nimittäin oppia espanjan kielen, jota olin jo lukiossakin muutaman kurssin verran opiskellut.
Järjestön kautta hakeminen oli kuitenkin virhe, sillä prosessissa kesti useampia kuukausia, enkä edes saanut perhettä. Sen jälkeen tein profiilin Au Pair -Worldiin eikä mennyt kauaa kun olin jo löytänyt mukavan oloisen perheen. No perheen kanssa kaikki ei kuitenkaan mennyt ihan niin kuin piti enkä päässytkään lähtemään. Kieltämättä tammikuussa olo alkoi olla todella turhautunut, vaikka olinkin ollut koko ajan töissä.
Aina yhtä tunnelmallinen joulu kotona.
Niinpä aloin laittaa muillekin perheille viestiä kuin espanjalaisille, koska lopulta ajattelin pääasian olevan, että pääsen pois pikkuisesta kotikylästäni. Edes hetkeksi, koska suunnitelmissa olisi tulla kesäkuuhun mennessä pääsykokeisiin takaisin. Löysinkin mukavan oloisia perheitä ja yhdestä tuli heti profiilin luettua tunne, että tämä on hyvä perhe ja sinne olisi päästävä. Laitoin viestiä ja kun he vastasivat, soittelimme kerran ja meni pari viikkoa kun olin lautalla matkalla Ruotsiin.
Ruotsin vanhin kaupunki Sigtuna.
Niin vihreä Ruotsin kevät.
Voisin ylistää Ruotsia vaikka yhden kirjan verran, mutta tällä kertaa tyydyn kertomaan lyhyesti. Olen aina halunnut, siis jo ihan pienestä saakka, olla ruotsalainen, asua Ruotsissa ja osata ruotsia. Tuona talvena kun löysin kivan oloisen suomalaisen perheen Tukholmasta ajattelin, että nyt saisin taas yhden pakko tehdä elämässä -asian hoidettua, eli asua Ruotsissa. Odotukset olivat siis todella korkealla Tukholmaan muuttaessa ja ne ylittyivät kyllä täysin. Kun olin ollut Ruotsissa viisi minuttia, muistin taas kuinka paljon maata rakastinkaan ja tiesin ettei kolme kuukautta tulisi riittämään.
Turha varmaan mainita, että aika Ruotsissa meni liian nopeasti ja silloin tajusin muuan muassa sen, että sosionomin ammatti ei ehkä sittenkään olisi itseäni varten. Tukholman jälkeen myös kaikki Suomen kaupungit tuntuivat vähän liian pieniltä eikä mikään niistä oikein enää houkutellut. Kiinnostuin Ruotsissa ollessani myös uudestaan lapsuuden toiveammatistani, luokanopettajasta. Olin kuitenkin jo ehtinyt hakea sosionomiksi, joten kesäkuussa menin pääsykokeisiin enkä päässyt. Sitä vähän toivoinkin, koska tarvitsin lisäaikaa sen miettimiseen, mitä haluaisin opiskella ja missä. Lisäksi ensimmäinen välivuosi oli ollut niin huikea, pääasiassa Ruotsin takia, että voisin hyvin ottaa toisen samanlaisen.
Kun oli ollut hetken pois, Suomestakin osasi taas nauttia, oli mukava nähdä kavereita ja sukulaisia sekä kierrellä festareita. Ruotsissa oli kuitenkin tullut entistä suurempi palo lähteä ulkomaille uudestaan ja aloin pikkuhiljaa myöntää (tosin vasta itselleni) että englannin kieli voisi olla hyödyllistä ja kivaa osata ja aloin pohtia kuumeisesti erilaisia vaihtoehtoja. Myös opiskelumotivaatio alkoi kasvaa, kun edellisistä opinnoista alkoi olla jo vähän aikaa. Loppuvuodesta menin työharjoitteluun ala-asteelle, jossa työ oli todella mieluista ja juuri sellaista mitä olin ajatellut. Siinä vaiheessa halusin kuitenkin sen verran opiskelemaan, että päätin tammikuussa muuttaa pääkaupunkiseudulle, koska siellä oli ainoa avoin yliopisto, jossa voisi aloittaa kasvatustieteiden opinnot talvella.
Porvoon vanhaa kaupunkia.
Aina yhtä ihana Kreikka.
Kevään ja kesää opiskelin, tein täysipäiväisesti töitä ja säästin rahaa. Yliopistossa opiskelu oli todella antoisaa ja mielenkiintoista ja alakin tuntui itselle oikealta. Aloin myös suhtautua vähän positiivisemmin Helsinkiä kohtaan, josta en ollut ennen juurikaan pitänyt. Siinä luennoilla istuessa ja katsoessa jotain englannin kielistä opiskeluvideota, päätin kuitenkin etten mene opiskelemaan mihinkään kunnolla, ennen kuin olen opetellut englannin kielen edes jotenkin. Ulkomaille lähtö tuntui koko ajan vain enemmän ainoalta mahdollisuudelta.
Intialainen pikkupoika kaivolla.
Symin iloiset ja värikkäät talot.
Reilu puolen vuoden opiskelu tyydytti opiskelutarpeeni taas joksikin aikaa ja opiskelupaikkaa hain suurimmaksi osaksi siksi, jotta voin vastata kysyjille, että kyllä, hain opiskelemaan ja vähän myös, jotta näkisin millaiset pääsykokeet ovat. Tuota opiskelukysymystä olen kuullut välivuosieni aikana aivan jatkuvasti. Kaikki haluavat tietää, mitä nyt opiskelen, koska alan opiskella ja mihin aion hakea sekä mitkä ovat suunnitelmani ensi syksylle, talvelle tai loppuelämälle. Silloin on kiva kun on helppo vastaus valmiina, eikä tarvitse alkaa selitellä ettei opiskelu juuri nyt ole hetkeen ajankohtaista enkä todellakaan tiedä mitä haluan opiskella eikä muutenkaan ole mitään varmoja suunnitelmia lähitulevaisuudelle.
Tälläisinä hetkinä Helsinki alkoi tuntua ihanalta.
On tietysti ymmärrettävää, että ihmisiä kiinnostaa tuollaiset asiat, kyllähän ne itseäkin kiinnostaa. Kyselijät eivät voi tietää, että olen yhden päivän aikana vastannut siihen samaan kysymykseen jo kymmenen kertaa. Kysymykseen, josta en haluisi stressata, mutta jonka takia olen edellisinä yönä pyörinyt tunteja sängyssä. Kysymykseen, jota en haluaisi miettiä ihan jatkuvasti, koska en tiedä vastausta eikä se miettimällä selviä. Tai sitten en haluaisi vielä kertoa kaikkia mahdollisesti epävarmoja suunnitelmiani, koska joillakin on tapana lytistää ja kyseenalaistaa kaikki haaveet ja unelmat. Siksi itseä tuollaiset jokaviikkoiset tai jopa useamman kerran päivässä kuullut kysymykset lähinnä ahdistavat.
Intian jokilaivoja.
Vielä enemmän kuitenkin ahdistaa joidenkin ihmisten painostus opiskeluun ja ihmettely, miksi en jo opiskele jotain, ihan niin kuin olisin vain maannut nämä välivuodet sohvalla peukaloita pyöritellen. Varsinkin kun sain näitä kummasteluja myös silloin kun opiskelin avoimessa yliopistossa ja tein töitä samaan aikaan. Ihmettelen, miten jotkut ajattelevat edelleen, että ainoa oikea tapa elää, on hankkia kunnon koulutus, ammatti ja vakkarityö jo nuorena. Kaikki eivät myöskään ymmärrä, että pätkätyötkin ovat töitä ja että pätevyyttä ja tietoa voi olla jostain asiasta ilman koulutustakin. Kuten vaikkapa siten, että on tehnyt kyseistä työtä jonkin aikaa.
Ranskassa ruoka oli aina täydellistä.
Saatoin ehkä karata vähän aiheesta, mutta takaisin viime kesään. Asustelin kotona, tein töitä ja säästin taas rahaa, jotta pääsin lähtemään tänne Australiaan. Se, kuinka tänne päädyin, onkin taas vähän pidempi tarina, joten voin kertoa siitä toisten. Mutta näin tiivistetysti (ja kliseisesti), mutta täysin totuudenmukaisesti, välivuodet ovat olleet itselleni todella antoisia ja huikeita ja en vaihtaisi mitään osaa niistä pois. En edes niitä vähemmän mukavia kokemuksia ja epäonnistumisia. Olen tutustunut mahtaviin ja erilaisiin ihmisiin, matkustellut ympäriinsä, nähnyt upeita paikkoja, opiskellut sopivasti sekä tehnyt todella monipuolisia ja mukavia töitä. Olen toteuttanut unelmiani, kuten vaikkapa interrailin, Intiassa käynnin ja ulkomailla asumisen. Olen haastanut itseäni, pakottanut itseni mukavuusalueideni ulkopuolelle. Olen oppinut, niin kliseistä kuin se onkin, elämästä luultavasti enemmän ja ainakin täysin erilaisia asioita, mitä olisin koulun penkeillä istuessa oppinut. Olen muuttanut mieleni tulevan alan ja opiskelupaikan suhteen ja todennäköisesti tulen muuttamaan sitä vielä monta kertaa.
Nuuksion kansallispuisto.
Interrailin ensimmäinen päivä ja ihana Köpis.
Viime kesänä ihmettelin, miten moni surkutteli kun en saanut opiskelupaikkaa, mutta toisaalta, eiväthän he tienneet, että se oli tarkoituksenmukaista. Vaikkei minulla nyt olekaan kiire opiskella, arvostan sitä ehdottomasti ja haluan jossain vaiheessa jatkaa opintojani. Mielestäni ei kannata stressata välivuosista, vaikka niitä kertyisikin, kunhan ne käyttää jotenkin hyödyksi itseään kehittäen ja erilaisia asioita tehden. Pääasia ettei jää junnaamaan paikoilleen eikä jatko-opintojen aloittamiseen tule liian korkeaa kynnystä.
Pariisilainen hedelmäkoju hostellin vieressä.
Kun välivuosien aikana on kasvanut ja kerännyt kokemuksia, sitä lähtee paljon varmempana ja suuremmalla motivaatiolla opiskelemaan alaa, joka ehkä kiinnostaa enemmän kuin ala, joka on päätetty pikaisesti yhden oppitunnin aikana pikkuisena lukiolaisena. Luotan siihen, että elämäni kuljettaa oikeaan suuntaan, koska niin se on ennenkin tehnyt ja tiedän, että jossain vaiheessa tunnen itseni vähän paremmin ja tiedän, mitä haluan. Mikä olisikaan parempi paikka odotella sitä kuin Australia.
