Saavuin junalla Irkutskiin kolmen aikoihin yöllä rautatieasemalle. Olin varannut sängyn Balalaika-hostellissa ja olin katsonut tarkkaan, että siellä varmasti on 24 h vastaanotto, El Nidosta (traumatisoituneena) oppineena. Rautatieasemalta oli noin vartin kävelymatka hostellille ja tyrkyttävien ja huutelevien taksikuskien takia päätin kävellä matkan. Olkoonkin lauantai yö, pimeä ja outo kaupunki. Kävelin pimeiden takapihojen halki ja jossain vaiheessa löysin myös tien. Ihmisiä ei tainnut näkyä yhtäkään. Hostellille ei ollut suurempia kylttejä, mutta löysin sen ja pahinta peläten nyin ovea, joka oli lukossa. Pian löysin kuitenkin englanniksi (!!) ohjeet, joissa käskettiin painaa summeria. Odotin muutaman sekunnin, kunnes uninen ääni vastasi ja pääsin sisälle. Respan tyttö otti minut vastaan pikkuiseen hostelliin ja kyseli eikö ollut vaarallista kävellä siellä yöllä. Sanoin ettei mielestäni ollut, vaikka mietin että eikös tytön olisi se kuulunut tietää paremmin. Itsehän vasta tulin. Pääsin huoneeseeni ja voin kertoa ettei ole ikinä tehnyt yhtä paljon mieli mennä suihkuun, mutta en kuitenkaan viitsinyt mennä, koska muut nukkuivat ja ajattelin suihkun lotinalla herättäväni kaikki. Kellokin oli jo sen verran, että oli parempi etten sekottaisi unirytmiäni enempää ja pehmeä sänky vei lopulta voiton suihkusta. Nukuin täydellisesti pehmeässä sängyssä kunnollisella peitolla.
Aamulla kunnon suihkun ja aamupalan jälkeen juttelin respan tytön kanssa (ensimmäisen kerran elämässäni olin iloinen, että sain puhua jonkun kanssa englantia) ja hän varasi minulle bussikyydin Olkhon-saarelle seuraavana päivänä sekä majapaikan sieltä. Kohta tyttö myös ilmoitti, että hänkin tulisi saarelle päivää myöhemmin kun hänen parin kuukauden kesätyönsä hostellissa loppuisi.
Lähdin kiertelemään Irkutskia ja kävelin hostellista joen toiselle puolen kaupunkiin ja jatkoin kävelyä joen vartta pitkin. Joki on kyllä aivan uskomattoman kirkas, vaikea kuvitella, että sellainen olisi kaupungin keskellä. Ihailin vanhoja hirsitaloja ja olisi tehnyt mieli jäädä kuvailemaan joka ikistä ja mielellään mennä myös vierailemaan niihin sisälle. Pitkästä aikaa menin myös syömään kunnolla ravintolaan. Baikal-järven kala oli luksusta muutaman päivän puuron ja nuudeleiden jälkeen ja ihan sen kunniaksi, että kaikki oli niin täydellisesti, tilasin myös mojiton.
Sattumalta löysin myös varmaankin kauneimman kirkon ikinä tai ainakin kauneimman kirkon puutarhan. Katsokaa nyt näitä kuvia! Kuljeskelin ympäriinsä ja vain hymyilin kuinka kaunista kaikki oli ja kuinka ihmeellisiä oli kukkaset, pienet vesiputoukset, puut, kirkko ja muut rakennukset pihapiirissä.
Illalla auringon alkaessa pikkuhiljaa laskea kävelin takaisin hostellille. Illaseksi söin hostellilla nuudeleita, jottei elämä olisi liian suurta luksusta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti