Cullen Bay ja auringonlasku

Täällä on joka päivä upeita auringonlaskuja, joten miksi en ole katselemassa niitä useammin? Pitää ehkä ryhdistäytyä, koska nautin siitä niin paljon ja paikat näyttävät ja tuntuvat täysin erilaisilta auringolaskun aikaan. Edellispäivänä illallisen jälkeen vierailin Cullen Baylla, kävelin ympäri satamaa ja rantoja sekä kuvailin. Saavuin paikalle ehkä vähän liian myöhään, koska aurinko oli jo osittain laskeutunut.

Satamat ovat kiehtovia paikkoja, paljon erikokoisia, vanhoja ja uusia veneitä, joilla kaikilla erilaiset omistajat ja omanlaiset tarinansa. Aivan oma maailmansa, josta en tiedä oikein mitään. En edes muista, koska olen viimeksi ollut jollain vähän isommalla paatilla ajelemassa, purjeveneessä en ole ollut koskaan.

Noilla varmaan kelpaa purjehtia ympäri meriä.

Lopulta kun oli jo täysin pimeää, kävin vielä syömässä jälkkäriä ja lähdin sitten ajelemaan kotiin. Matkan varrella päätin kuitenkin nopeasti vilkaista jonkun kadunpätkän ja sieltä ilmestyi tälläinen pikkuinen, nätti suihkulähde. Ihana yllätys.

Eräs täydellinen päivä ja East Point

Ensimmäisenä maanantaina täällä Australiassa kun olin saanut heitettyä tytöt kouluun (navigaattorin avulla), en todellakaan tiennyt missä olen. En antanut sen haitata, sillä ajattelin, että kun tarpeeksi kauan ajelisin ympäriinsä niin jotenkin aina löytäisin kotiin. Siinähän sitä oppisi tuntemaan kaupunkia, kun muutaman kerran eksyisi. Hetken aikaa ajeltuani tulin yhtäkkiä paikkaan, jossa vasemmalla puolella, palmujen takana avautui aivan uskomattoman upea ja kirkkaan turkoosi merimaisema. Oli onni, että pystyin pitämään autoni tiellä, kun ihastelin maisemia. Eikä siinä helpottanut se, että vasemman puoleinen liikenne tai autoni ollut vielä ihan hallinnassa. En tiennyt mikä paikka oli, mutta ajattelin, että sinne pitää ehdottomasti joskus palata.

Eräänä lauantaina olin sopinut kaverini kanssa treffit Lake Alexanderille ja kun saavuimme paikan päälle, tajusin että se oli vastapäätä sitä upeaa merimaisemaa. Täydellinen merimaisema ja nyt siinä oli tien toisella puolen myös mahdollisuus uida! Tuon kyseisen lauantain jälkeen sunnuntaina päätin mennä uudestaan sinne, rauhassa ilman mitään kiirettä mihinkään. Päätin, että sen päivän viettäisin aivan niin kuin itse haluan, ilman että yritän ehtiä tiettyyn kellonaikaan mennessä johonkin. Se oli hyvä päätös. Päivä alkoi raakakakulla ja cappuchinolla rannan läheisessä ravintolassa.

Kun pääsin rannalle, merta ei näkynytkään niin paljon, koska oli laskuveden aika. Ihmettelin näkyä hetken ja harkitsin käveleväni sinne missä rantaviiva oli. Hiekka kuitenkin upotti ja vesi oli kuumaa, joten luovuin ajatuksesta. Koska meri oli niin kaukana, enkä kuullut aaltojen liplattelua, päätin mennä järven rannalle puun varjoon makoilemaan, kirjoittelemaan sekä uimaan ja siinä vierähtikin useampi tunti.

Kun varjo alkoi hävitä päältäni, lähdin takaisin autolleni. Huomasin, että meri oli tullut takaisin ja ihailin sitä hetken. Sitten lähdin ajamaan kohti East Pointin kärkeä, jonne parkkeerasin taas autoni ja lähdin kävellen katselemaan maisemia. Ja siellä oli kyllä aivan älyttömän nättiä. Ehkä se on tuo meri, joka onnistuu lumoamaan minut täysin.

Noiden kallioiden päällä oli sortumavaara eikä sinne siksi viitsinyt mennä kävelemään.

Kaikenlaisia lintuja näkyi jälleen joka puolella.

En tiedä näkyykö kuvasta, kuinka jättimäisiä ja jollain tavalla pelottaviakin nuo aallot tuossa vaiheessa olivat. Yleensä haluan mennä isoihin aaltoihin uimaan, mutta nuo näyttivät siltä ettei se välttämättä olisi ollut kovin turvallista.

Yritin taas pongailla kenguruita, mutta epäonnistuin. 

Kun palasin takaisin auton luokse, lähdin ajelemaan kohti Casuarinaa. Kävin kaupassa hakemassa vähän evästä ja menin rannalle katselemaan auringonlaskua.

Täällä nämä mustikat ovat oikeasti hyviä! Luulin ettei muualta saisi yhtä hyviä mustikoita kuin Suomesta, mutta nämä ovat todella lähellä.

Auringonlaskun kuvaamiseen ei ehtinyt oikein panostaa, koska piti syödä niitä eväitä. Pimeyden tultua menin vielä käväisemään Mindil Beachilla markkinoilla ja syömään vähän lisää. Kaikin puolin ihana päivä!

Ja ai niin, se ensimmäisen maanantain kymmenen minuutin kotimatka vei lopulta reilun tunnin.

Kakadu Nationalpark

Muutama viikko sitten lähdimme pidennetylle viikonloppureissulle Kakadun kansallispuistoon. Keskiviikkona host-perheeni äiti ilmoitti minulle, että hänen tuttavaperheensä au pair oli lähdössä Kakaduun torstaina ja autossa olisi tilaa, jos halusin liittyä seuraan. Totta kai halusin, sillä Kakadussa olen ehdottomasti halunnut käydä ja olin koittanut miettiä, miten reissu kannattaisi tehdä ja nyt se järjestyi kuin itsestään. Lähdimme reissuun torstai-aamuna kahden saksalaisen ja kahden ranskalaisen kanssa vuokratulla nelivedolla. Matka alkoi telttojen ja ruokien ostolla, missä vierähtikin muutama tunti kaikenlaisen säätämisen takia. Itse taisin nukahtaa (tälläkin) matkalla ja heräsin kun saavuimme kansallispuiston porteille.

Tästä erään info-pisteen penkistä oli pakko napata kuva, sillä rakastan kaikkia erikoisempia penkkejä.

Pysähdyimme muutamille info-pisteille kyselemään hieman neuvoja ja ostimme puistoalueelle pääsyliput, jotka maksoivat kappaleelta 25 dollaria. Info-pisteillä juttelu kannatti, sillä he kertoivat esimerkiksi eräidenkin vesiputousten, joiden luokse meidän oli tarkoitus mennä, olevan täysin kuivia näin kuivan kauden lopussa. Vältyimme siis turhalta ajelulta ja näimme sen sijaan huikeita paikkoja, joissa vettä vielä riitti.

Ensimmäisen yön leiripaikkamme Jabiru oli todella mukava! Telttojen pystyttämisen jälkeen menimme uima-altaalle, mikä oli aivan täydellistä kuuman ja hikisen automatkan jälkeen. Autossammehan ei tietänkään ollut ilmastointia. Allasalue baareineen oli suloinen ja metsän taakse laskeutuva aurinko kruunasi täydellisyyden. Suihkun kautta siirryimme keittiölle valmistamaan illallista. Silloin muistui taas mieleen kuinka paljon rakastan tuollaista retkeilyä ja vielä vaatimattomatkin olosuhteet kelpaisivat. Meillä oli kuitenkin suihkut ja pikkuiset ulkokeittiöt mikroineen ja hanoineen. Tajusin myös, että edellisistä retkistäni oli liian paljon aikaa, minkä huomasi taitojen ja varustautumisen puutteesta. Lähdin esimerkiksi reissuun ilman minkäänlaisia astioita. Onneksi tajusin sen kauppareissullamme ja ostin sieltä sitten jonkinlaisen lautasen ja ruokailuvälineet. Kaikkea en kuitenkaan miettinyt aivan loppuun, koska esimerkiksi oletin vain saavani kuumaa vettä jostain. Lautanen ei tietenkään ollut mikronkestävä, ei minulle tullut mieleenkään, että leirintäalueilla olisi mikro. Ensimmäinen ilta sujui kuitenkin hyvin, koska nuudelit onnistuivat vedenkeittimen avulla mainiosti ja sekoitin vielä joukkoon säilyketonnikalaa tuomaan ruokaisuutta.

Perjantai-aamuna oli aikainen herätys ja siirryimme aamupalan jälkeen East Alligator regionille katselemaan aborginaalien kalliomaalauksia.

Tämän jälkeen kiipeilimme kallioilla ja ihailimme upeita maisemia. Lenkkarit olivat kyllä ehdottomat, vaikka jotkut varvastossuillakin näyttivät kuljeskelevan.

Sammakko. :)

Tuonne päälle kipusimme.

Ja näkymät sieltä ylhäältä.

Ennen puolta päivää ajoimme Alligator riverin yläjuoksulle, josta heti saavuttuamme pongasimme muutaman krokotiilin. Oli huikea nähdä ensimmäiset krokotiilit täällä oikeasti luonnossa eikä eläintarhassa. Odottelimme nousuveden tuloa, jolloin kalat lähtivät uimaan vastavirtaan ja krokotiilit kerääntyivät lounaalle tuon tien edustalle. Lopulta paikalla oli yli parikymmentä krokotiiliä.

Joki ennen.

Krokotiilit paistattelevat päivää ja odottelevat lounasta.

Tie ja joki kun vesi on alkanut nousta.

Etummaisen krokotiilin pystyssä törröttävä käsi oli hauska. Se moikkaili kaikille.

Perjantai-iltana ajelimme toiselle leirintäalueellemme Gagudju Lodge Cooindalle, joka olikin huomattavasti kalliimpi kuin ensimmäisen yön. Se maksoi 46 dollaria per teltta, joka oli aika paljon, kun olin teltassa yksin. Varsinkin kun emme käyneet katsastamassa edes uima-allasta tai baaria ja pistorasioitakin oli koko viiden hengen porukallemme vain kaksi. Oli muuten hauska näky kun avasin pistorasiatolpan luukun ja siellä oli kaksi pikkuista sammakkoa peloissaan ja täristen. Mietin vain, miten ne ovat sinne ylös päässeet.

Kun olimme saaneet teltat pystyyn, lähdimme Nourlangieen katsomaan auringolaskua tuollaisten kallioiden päälle. Maisemat olivat aika huikeat, vaikka aurinko laskeutuikin kallion taakse eikä sitä näkynyt. Mutta taivas, pilvet ja nuo punaiseksi värjäytyvät kalliot näkyivät ja olivat aivan ihania. Kallion päältä näkyi todella kauas, oli rauhallista ja sai nauttia vain upeista maisemista.

     

  

Tarkoitus oli lähteä kohti leirintäaluetta ennen pimeän tuloa, mutta hiukan jouduttiin pimeässäkin ajamaan. Onneksi emme törmäilleet autolla elukoihin. Leirintäalueella oli taas illallisen aika, joka ei onnistunut itseltäni aivan yhtä hyvin kuin edellisiltana. Olin ostanut retkipastapusseja, joita on ollut tapana syödä retkillä. Tosin en ollut miettinyt ihan loppuun asti enkä ollut lukenut pussin kyljestä teko-ohjeita. Tietenkään. Kyllähän tuollaisen pastapussin jokainen osaa valmistaa. No keittiössä perehdyin kuitenkin ohjeisiin ihan varmuuden vuoksi ja sain selville, että pastaa olisi pitänyt keitellä trangialla, kattilassa tai mikrossa 10 minuuttia eikä minulla ollut sellaisia välineitä, joilla se olisi onnistunut. Eikä edes se ostamani kahden dollarin lautanen kestänyt mikroa. Keitin sitten vedenkeittimellä vettä ja hämmentelin pastaa lautasellani, jos se olisi vaikka siinä kypsentynyt. Jonkun aikaa odoteltuani totesin ettei se taida siitä sen enempää pehmetä ja nälkäkin oli niin kova, että tyydyin syömään hieman raakaa pastaa, joka narskui suussa. Onneksi tonnikala pelasti jonkin verran.

Lauantai-aamuna heräsimme taas aikaisin, sillä aikomus oli osallistua Yellow water cruiselle. Minulla ei oikein ollut odotuksia risteilyn suhteen, mutta olen aina valmis lähtemään tuollaisille, koska rakastan vesillä oloa ja sitä en ole pitkään aikaan tehnytkään. Ja näin trooppisessa paikassa en ole ikinä ollut edes veneessä. Risteilyllä kuljimme tuollaista jonkinlaista jokea pitkin rauhallista vauhtia aina välillä pysähdellen oppaan kertoessa linnuista ja kaikenlaisista elukoista, joita näimme. Lintuja näkyikin valtavasti ja tietysti myös niitä krokotiileja. Joku kertoi myös nähneensä jossakin pusikossa dingon, mutta opas ei ihan tainnut vakuuttua siitä. Kaikenkaikkiaan mielenkiintoinen risteily.

Pelikaaneja.

Kuvasta ei lainkaan välity, kuinka suuri tuo pelikaani oli luonnossa. Upea näky!

Lintujen kuvaaminen on kamerallani aika vaikeaa, koska zoomini on niin huono. Mutta tuolla puussa istuskelee australian pingviini, joksi oppaamme sitä kutsui. Ja kyllähän siinä on pingviinin näköä. Opas myös ystävällisesti peruutti veneellä takaisin, kun huomasi minun kuvailevan pingviiniä ja varmisti, että saisin siitä kuvan. Ja näin hienosti paras niistä kuvista onnistui.

Tarkkasilmäisimmät voivat pongata puusta jonkinlaisen kotkan (kai).

Kalastajat touhuissaan.

Savuavia metsiä tai entisiä metsiä näkyi Kakadussa paljon ja Darwinissakin niitä on ollut jonkun verran. Aluksi ihmettelin, että eivätkö nuo leviä pahemmin ja ala roihuta kunnolla, kun en ole ikinä nähnyt minkäänlaisia sammutustoimenpiteitä eikä kukaan ole tuntunut välittävän noista. Nyt olen jo itsekin tottunut, ehkä se on täällä aivan normaalia.

Kun risteily oli tehty, jatkoimme matkaa Magukiin kohti ensimmäistä vesiputousta ja luonnon uima-allasta. Auto jätettiin parkkipaikalle ja lähdimme kävelemään merkattua polkua pitkin. Matka alkoi taas tuollaisesta palaneesta metsästä. Noissa metsissä oli jännittävä ja jollain tapaa kiehtova tunnelma. Muuten oli hiljaista, mutta korppi huusi jossain ja kauempana saattoi näkyä hiukan savua ja tuoksukin oli ihan omanlaisensa. Jännittävää.

Noihin matkan varrella oleviinkin altaisiin teki jo mieli pulahtaa, koska noilla kallioilla liikkuessa ja jokia ylittäessä tuli entistäkin kuumempi. Kun vihdoin saavuimme suurelle altaalle riisuinkin salamana vaatteet ja pulahdin tuonne ihanan viileään (tai siltä se ilmaan verrattuna tuntui) veteen. Viihdyimme tuolla jokusen tunnin ja uimme esimerkiksi vesiputouksen luokse ja kävimme istumassa tuolla kallion kolossa. Jotkut ihmiset hyppivät kallioilta veteen ja jostain löytyi reitti vesiputouksen päällekin. Siellä olisi luultavasti ollut vähän pienempi allas.

Matkamme jatkui kohti seuraavan yön leirintäaluetta Gunlomia, joka ehkä nousi vaatimattomuudellaan suosikikseni. Perillä odotti hiljaisuus muutamia lintuja ja leireilijöitä lukuunottamatta. Aloimme kerätä nuotiontekoaineksia ja ranskalaiset menivät katselemaan auringonlaskua ja näkivät kuulemma kenguruitakin! Itse en ole niitä vielä nähnyt, joten olisi kelvannut.

Ihana vuokra-automme.

Ilta kului nuotion ääressä ja olin edellisillasta viisastuneena ostanut leirintäalueen pikkuisesta kaupasta nuudeleita ja tonnikalaa. No täällä ei sitten ollut minkäänlaista keittiötä vedenkeittimestä puhumattakaan, joten söin pelkkiä maissikakkuja, tonnikalaa ja kylmään (tai no haaleaan, vesi ei täällä kovin kylmänä pysy) veteen tehtyä puuroa. Aamupalaksi minulla oli nimittäin mukana puuropusseja ja onneksi niitä oli vähän ylimääräisiä. Saksalaiset katselivat puurojani vähän kummaksuen, mutta itse söin niitä paljon mielummin kuin valkoista paahtoleipää. Pimeän tultua katselimme uskomattoman kirkasta tähtitaivasta ja menimme taas aikaisin nukkumaan.

Aamulla kylmän puuron jälkeen lähdimme etsimään taas erästä luonnon uima-allasta, jonka oli tarkoitus olla ihan lähellä. Ja kyllähän se lopulta kiipeilyurakan jälkeen löytyi.

Tästä kuvasta näkee kallion tummista kohdista, missä vesiputous kulkee sadekauden aikana.

Mieli lepää näissä maisemissa.

Tämä pikkuinen lampi oli todella kaunis, kun kävimme tuolla alhaalla sen rannalla. Sinne mentiin tuon pienen metikön läpi, joka oli ihanan vehreä ja tuli mieleen hiukan sademetsät.

Parin tunnin uimisen, kuvailun ja lekottelun jälkeen lähdimme alas, söimme pienen lounaan ja lähdimme ajelemaan kohti Darwinia. Paluumatka oli omalta osaltani aika tuskainen, koska nälkä oli kamala, auto tuntui saunalta, istuminen puudutti ja vesi alkoi loppua. Tuonne tosiaan kannatti varata omaa vettä paljon mukaan, koska hanavesi ei siellä ollut juomakelpoista. Pienistä kaupoista sai ostettua vettä, mutta esimerkiksi viimeisen yön leirintäalueen lähellä ei ollut minkäänlaista kauppaa. Lähimpään kauppaan taisi olla sellaiset 40 kilometriä matkaa. Onneksi kuitenkin pysähdyimme paluumatkalla jossain huoltoasemalla ja sai ostettua jääkylmää vettä ja jäätelön. Myös vähän ennen kaupunkiin saapumista host-äitini viesti, jossa hän kysyi lähtisinkö heidän kanssaan illalliselle ja katsomaan auringolaskua Mindil Beachille, piristi kummasti. Vihdoinkin saisi kunnolla ruokaa!

Kakadu on ehdottomasti näkemisen arvoinen paikka ja menisin sinne mielelläni uudestaan tällä kertaa vaikka sadekauden loputtua, jolloin maisemat ovat hyvin eri näköiset, rehevämmät ja myös vesiputoukset virtaavat vuolaammin. Ensi kerralle riittää vielä runsaasti näkemistä.