Ensimmäisenä maanantaina täällä Australiassa kun olin saanut heitettyä tytöt kouluun (navigaattorin avulla), en todellakaan tiennyt missä olen. En antanut sen haitata, sillä ajattelin, että kun tarpeeksi kauan ajelisin ympäriinsä niin jotenkin aina löytäisin kotiin. Siinähän sitä oppisi tuntemaan kaupunkia, kun muutaman kerran eksyisi. Hetken aikaa ajeltuani tulin yhtäkkiä paikkaan, jossa vasemmalla puolella, palmujen takana avautui aivan uskomattoman upea ja kirkkaan turkoosi merimaisema. Oli onni, että pystyin pitämään autoni tiellä, kun ihastelin maisemia. Eikä siinä helpottanut se, että vasemman puoleinen liikenne tai autoni ollut vielä ihan hallinnassa. En tiennyt mikä paikka oli, mutta ajattelin, että sinne pitää ehdottomasti joskus palata.
Eräänä lauantaina olin sopinut kaverini kanssa treffit Lake Alexanderille ja kun saavuimme paikan päälle, tajusin että se oli vastapäätä sitä upeaa merimaisemaa. Täydellinen merimaisema ja nyt siinä oli tien toisella puolen myös mahdollisuus uida! Tuon kyseisen lauantain jälkeen sunnuntaina päätin mennä uudestaan sinne, rauhassa ilman mitään kiirettä mihinkään. Päätin, että sen päivän viettäisin aivan niin kuin itse haluan, ilman että yritän ehtiä tiettyyn kellonaikaan mennessä johonkin. Se oli hyvä päätös. Päivä alkoi raakakakulla ja cappuchinolla rannan läheisessä ravintolassa.
Kun pääsin rannalle, merta ei näkynytkään niin paljon, koska oli laskuveden aika. Ihmettelin näkyä hetken ja harkitsin käveleväni sinne missä rantaviiva oli. Hiekka kuitenkin upotti ja vesi oli kuumaa, joten luovuin ajatuksesta. Koska meri oli niin kaukana, enkä kuullut aaltojen liplattelua, päätin mennä järven rannalle puun varjoon makoilemaan, kirjoittelemaan sekä uimaan ja siinä vierähtikin useampi tunti.
Kun varjo alkoi hävitä päältäni, lähdin takaisin autolleni. Huomasin, että meri oli tullut takaisin ja ihailin sitä hetken. Sitten lähdin ajamaan kohti East Pointin kärkeä, jonne parkkeerasin taas autoni ja lähdin kävellen katselemaan maisemia. Ja siellä oli kyllä aivan älyttömän nättiä. Ehkä se on tuo meri, joka onnistuu lumoamaan minut täysin.
Noiden kallioiden päällä oli sortumavaara eikä sinne siksi viitsinyt mennä kävelemään.
Kaikenlaisia lintuja näkyi jälleen joka puolella.
En tiedä näkyykö kuvasta, kuinka jättimäisiä ja jollain tavalla pelottaviakin nuo aallot tuossa vaiheessa olivat. Yleensä haluan mennä isoihin aaltoihin uimaan, mutta nuo näyttivät siltä ettei se välttämättä olisi ollut kovin turvallista.
Yritin taas pongailla kenguruita, mutta epäonnistuin.
Kun palasin takaisin auton luokse, lähdin ajelemaan kohti Casuarinaa. Kävin kaupassa hakemassa vähän evästä ja menin rannalle katselemaan auringonlaskua.
Täällä nämä mustikat ovat oikeasti hyviä! Luulin ettei muualta saisi yhtä hyviä mustikoita kuin Suomesta, mutta nämä ovat todella lähellä.
Auringonlaskun kuvaamiseen ei ehtinyt oikein panostaa, koska piti syödä niitä eväitä. Pimeyden tultua menin vielä käväisemään Mindil Beachilla markkinoilla ja syömään vähän lisää. Kaikin puolin ihana päivä!
Ja ai niin, se ensimmäisen maanantain kymmenen minuutin kotimatka vei lopulta reilun tunnin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti