Kotimatkalla

Otsikko saattaa hämätä, koska kyseinen postaus oli tarkoitus julkaista jo vajaa kaksi kuukautta sitten kun palasin Suomeen, mutta täällä se on vain pyörinyt luonnoksissa, koska Suomessa tuskin kerkesin läppäriä avata. Tällä hetkellä olen jo takaisin Australiassa. Kirjoittelin siis tämän postauksen matkalla farmilta Brisbaneen, Sydneyhin ja lopulta Suomeen. Kyseisestä kotimatkasta erityisen jännittäväksi teki se, ettei kovinkaan moni kotona tiennyt, että saapuisin jo hiukan sovittua aikaisemmin. Halusin tehdä pikku yllätyksen ja se onnistuikin kaikkien osalta mahtavasti. En ole myöskään ikinä ennen palannut yhtä pitkältä reissulta kotiin, joten sekin tuntui oudolta. Mutta tässä sepustuksiani matkalta kotiin.

Kotimatka alkoi viime yönä, kun heräsin kolmen jälkeen toiseen herätykseeni. Onneksi tällä kertaa onnistuin heräämään edes siihen toiseen. Sekavin tuntein pesin hampaat ja kävin viimeistä kertaa keittiössä hakemassa eväät matkalle. Tuntui oudolta. Olin todella nyt lähdössä, enkä tuskin koskaan palaisi ainakaan kyseiseen paikkaan. Edellisenä iltana oltiin juotu muutaman tytön kanssa yhdet läksiäisdrinkit ja olin sanonut hyvästit kaikille. Se oli yllättävän vaikeaa. Vihaan sanoa hyvästejä ja nyt se tuntui jotenkin erityisen vaikealta, koska todennäköisesti en suurinta osaa ihmisistä tule enää näkemään. Kun parhaassa tapauksessa joidenkin kanssa on tullut vietettyä lähes sen neljä kuukautta päivittäin yhdessä, sitä väkisinkin tulee läheiseksi eikä sitä tajua, että nyt yhtäkkiä en enää olekaan siellä niiden samojen aivan ihanien ihmisten kanssa. Ikävöin niitä ihmisiä ja farmikotiani jo nyt.

Muistan vieläkin selkeästi, sen kuinka saavuin farmille. Vieläkin, tai no todennäköisesti muistan sen lopun elämääni. En olisi ikinä uskonut, mitä kaikkea näiden neljän kuukauden sisällä tulisi tapahtumaan ja kuinka huikeisiin ihmisiin minä tutustuisin. Vaikka jaloissani on nyt mango rashista arvet mahdollisesti lopun elämää, vaikka sain farmipäiviä vain hiukan yli puolet vaadittavista ja vaikka välillä on ollut päiviä kun olen toivonut, etten ikinä olisi päätynyt tuonne farmille (onneksi ne päivät on laskettavissa yhden käden sormilla, ehkäpä kaksikin sormea riittää), olen maailman kiitollisin ja onnellisin, että sain viettää nuo neljä kuukautta aivan huikeiden ihmisten kanssa, keräten toinen toistaan mahtavempia muistoja ja kokemuksia. Ihmiset farmilla vaihtuivat ja liian usein joutui sanomaan hyvästejä ihmisille, joiden kanssa klikkasi heti ja joihin kiintyi jo lyhyessäkin ajassa. Toivon todellakin, että tulen heitä tapaamaan vielä uudestaan. Tällä hetkellä fiilikset ovat todella sekavat ja vaihtelevat älyttömästä surullisuudesta ja haikeudesta innostukseen, pelkoon ja jännitykseen. Tällä hetkellä melkein toivoisin vain olevani takaisin farmilla, mutta enhän siellä voi koko elämääni viettää. Elämään tarvitaan jännitystä ja haasteita.

On vaikea ymmärtää, että kahdeksan kuukauden jälkeen olen todellakin menossa kotiin.

Jatkan kirjoittelua lennolla Sydneystä Helsinkiin. Vietin edellispäivänä kivan päivän Brisbanessa kaupungilla kierrellen ja kavereita moikkaillen. Eilen aamulla pienten junamyöhästymisien ja taksimatkojen jälkeen lensin Sydneyhin, jossa vietin päivän taas ihan yksikseni viimeisiä tuliaisia ostellen ja kaupunkia ihaillen. Oikeastaan vasta nyt toisella kertaa ihastuin Sydneyhin. Oli ihana viettää päivä pitkästä aikaa ihan yksin ja rauhassa ja nukkua pitkät yöunet. Tänä aamuna heräsin aikaisin ilman herätyskelloa (johtunee farmiajan aikaisista aamuista) ja käväisin katsastamassa The Rocksin aluetta, josta Sydney on saanut alkunsa. Sen jälkeen matkustin lentokentälle, jossa aivan ihana virkailija hoiti check inin ja kysyi jopa haluanko ikkunapaikan. Tietenkin halusin!

Tänne lentokoneeseen istuessa rupesin miettimään, että olenkohan eksynyt väärälle lennolle, koska tämä tuntuu joltain business -luokan lennolta. Saimme lennon alussa menut käteen ja mm. pääruuan saimme valita kolmesta eri vaihtoehdosta ja kaikki juomat ovat ilmaisia! Meille tarjoillaan kahvin/teen kanssa karkkia (eikä mitä tahansa vaan itse sain ainakin tummaa suklaata ja kookosta, jotka ovat lemppareitani) ja äskön tarjoiltiin omenaa. Kuulokkeet eivät ole nappikuulokkeet vaan kunnolliset ja peitto ei ole sähköinen fleece-peitto. En ole ikinä ollut tälläisella lennolla, mutta olen innoissani. Luksusta tekee vielä se, että lennolla ei ole ihan kauheasti ihmisiä ja minulla on kaksi istumapaikkaa omassa käytössäni eikä vessassakaan tunnu olevan väkeä.

On myös jännittävää kun vain harvat tietävät, että istun tällä hetkellä matkalla kotiin, en malta odottaa perheen ja ystävien reaktioita. Kaikkien läheisten lisäksi Suomesta odotan toimivaa ja kunnollista pyykinpesukonetta, joka todella tekee pyykeistä puhtaista. Odotan astianpesukonetta, jota en ole käyttänyt kahdeksaan kuukauteen. Odotan hyvää pohjoismaalaista lohta ja karjalanpiirakoita. Odotan Suomen kevättä ja kesää ja sitä, että on valoisaa vielä kymmeneltäkin illalla. Odotan isoa sänkyäni ja kaikkia vaatteitani. Odotan äidin tekemiä ruokia ja sitä, että saan kokkailla keittiössä yksin, ilman, että on selitettävä jatkuvasti englanniksi, mitä teen. Odotan, että voin puhua, mitä haluan ilman minkäänlaista vaivannäköä tai miettimistä. 

Olen vain älyttömän kiitollinen siitä, että saan elää tällaista elämää. Olen maailman onnellisin Australian reissustani ja samaan aikaan olen yhtä onnellinen Suomeen menosta ja kaikista tulevista reissuista, jotka ovat tiedossa. Viereisestä ikkunasta näkyy auringonlasku ja pohjoisen Australian autiomaata. Siemailen viiniä enkä viitsisi enää toistella itseäni kuinka onnellinen olen tästä kaikesta.