Never Stop Exploring: Mitä Australiaan kuuluu?

Vietin kesällä tosiaan puolitoista kuukautta Suomessa ja 5.7. lähdin takaisin Australiaan lentäen jälleen Singaporen kautta Darwiniin. Oli outoa, mutta kotoisaa palata sinne reilun puolen vuoden jälkeen. Sinä aikana on kuitenkin tapahtunut niin paljon. Jotenkin oli helppoa palata, ei jännittänyt yhtään ja kaikki sujui hyvin. Itse asiassa Suomeen meno oli jännittänyt enemmän kuin Australiaan paluu. Ehkä Suomeen menossa jännitti vain se kun juuri kukaan ei siitä tiennyt ja jännitti kuinka ihmiset reagoisivat.

Karma Cafe & Fittnes Darwinissa

Darwinin hostellini

Olin Darwinissa pari yötä hostellissa, etsien töitä ja käyden lempparipaikoissa syömässä sekä tutustuin myös pariin uuteen kahvilaan. Nukuin paljon ja unirytmi oli aivan sekaisin. En ollut Suomen enkä Australian ajassa vaan menin nukkumaan neljän aikaan päivällä ja saatoin nukkua helposti kellon ympäri. Voisi päätellä, että Suomen reissu vaati veronsa ja univelkaakin oli saattanut vähän kertyä. Joku myös mainitsi, että kotiin mennessä sitä yleensä nukutaan pitkät yöunet.

Cairns ja ihanat vuoret

Darwinin lähellä ei kauheasti ole farmeja, joten olin varannut lennon Cairnsiin, koska ajattelin, että siitä ympäristöstä löytyisi farmeja tai working hostelleja. Vähän haikeani jätin Darwinin taas jälkeeni ja saavuin illalla Cairnsiin, joka tuntui yllättävän kylmältä Darwinin jälkeen. Tarkoituksena oli ollut pysyä pohjoisessa, jottei olisi kauheasti tarvinnut lämpimiä vaatteita, mutta kyllä Cairnsissakin välillä iltaisin joutui vetämään pitkähihaisen päälle. Töiden suhteen tuntui, että kausi oli myöhässä, koska joka paikassa olevan aika hiljaista. Tutustuin muutaman päivän ajan kaupunkiin ja juhlin kavereiden kanssa, sillä Cairnsissa oli paljon tuttuja avokadoajoilta.

Paleo Cafe Cairnsissa

Eräänä iltana sitten löysin Facebookista postauksen, jossa erääseen working hostelliin kaivattiin työntekijöitä. Hostelli oli sellainen, jota olin jo pitkään katsellut ja joka vaikutti kaikin puolin hyvältä. Varasin bussin ja aikaisin seuraavana aamuna pakkasin kamani, yllättäen taas muutaman tunnin yöunien jälkeen ja lähdin keskustaan. Aikataulu oli aika tiukka ja minulla ei ollut hajuakaan, missä bussipysäkki sijaitsi, sillä se oli jossain kauppakeskuksen, parkkipaikkojen ja juna-aseman lähettyvillä. Etsittyäni ja käveltyäni hetken aikaa ja kun bussin lähdöstä oli jo vartti aikaa, luovutin ja harmittelin hetken, koska olin bussin kuitenkin jo maksanut. En halunnut maksaa uutta bussia ja seuraava olisi muutenkin mennyt vasta seuraavana päivänä, joten päätin liftata. Loppujen lopuksi pääsin noin 200km perille kolmella autolla. Ensimmäiseksi ranskalaisen pojan vanin kyydissä ja sen jälkeen vanhemman aussimiehen kyydissä, joka oli menossa kalaan. Mies kierrätteli minua hiukan näyttäen maisemia ja kertoen tarinoita sademetsistä, joista ja niiden krokotiileista. Viimeinen matka taittui keski-ikäisen miehen kyydissä, jolla oli vanhempi nainen, mahdollisesti äiti kyydissään. He heittivät minut sitten hostellin pihaan saakka.

Menin juttelemaan omistajalle, joka kysyi olinko laittanut edellisenä iltana viestiä tai soittanut. Jostain ihmeellisestä syystä en ollut laittanut ja hän kertoi kaikkien paikkojen jo menneen. Mietin, että mitäköhän sitä pitäisi tehdä. Yksi poika hostellilta tuli juttelemaan ja sanoi, ettei hänelläkään ole mitään töitä, saati sitten tytöillä. Menin sitten juttelemaan eräälle tytölle, joka makoili hostellin uima-altaalla ja hän kertoi venailleensa töitä hostellilla seitsemän viikkoa. Päätin etten sinne kyllä jäisi ja niinpä kävelin takaisin tien varteen ja nostin peukalon jälleen pystyyn. Kauaa ei taaskaan tarvinnut odottaa kun joku mies nappasi minut kyytiin ja heitti vähän matkan päähän isomman tien varteen. Muutaman auton mentyä ohitseni eräs mies työautollaan otti minut kyytiin ja hän kertoi menevänsä Cairnsin lähistölle, mutta pysäävänsä Innisfailissa työasioiden takia, että jos voin hetken odotella niin pääsen melkein Cairnsiin saakka. Innisfailissa mies heitti minua working hostelleille ja koitin käydä kyselemässä niistä töitä, mutta respoissa ei ollut ihmisiä. Otin puhelinnumeroita talteen ja juttelin hiukan muille reppureissaajille todeten jälleen kerran, että töiden osalta on hiljaista. Paluumatkalla Cairnsiin ihana kuskini vielä soitti jollekin tyypille, joka saattoi tietää töistä ja saikin pari paikkaa johon kannatti soittaa. Lopuksi mies vielä halusi heittää minut hostellini pihaan saakka, vaikka se toikin hänelle parisenkymmentä kilometriä lisää. Taas ei voinut kuin ihailla australialaisten ystävällisyyttä ja avuliaisuutta.

Maisemat olivat tuolla reissulla myöskin aivan upeita, vuoria ja sademetsiä. Cairnsiin on kyllä joskus palattava ehdottomasti paremmalla ajalla, sillä siinä on niin paljon nähtävää lähistöllä ja luonto näytti niin älyttömän upealta. Eikä harmittanut yhtään, että sellainenkin reissu tuli tehtyä, vaikkei töitä tullutkaan. Tuon jälkeen otin pari päivää töiden haun osalta rennommin ja koitin olla stressaamatta asiasta. Stressaamattomuus kannatti, sillä lopulta Facebookissa osui silmiin ilmoitus mansikkafarmista Sunshine Coastin alapuolella. Laitoin heille viestiä perjantaina ja lauantaina lensin Brisbaneen ja sieltä junalla matkustin farmille. Maanantaina oli ensimmäinen työpäivä ja kaikki vaikuttaa hyvältä! Paitsi wifittömyys ja nettikin toimii vain tietyissä paikoissa ja joskus. No tämä nyt on ainakin aitoa farmielämää, kerron tästä paikasta paremmin myöhemmin. Mutta yhden vinkin annan niille, jotka ovat tulossa Australiaan ja mielessä on mahdollisesti hankkia toisen vuoden viisumi farmihommien avulla. Aloittakaa töiden hakeminen heti kun saavutte Australiaan.