Road trip osa 2 Coffs Harbour ja sademetsä

Byron Baysta matkamme jatkui kohti Coffs Harbouria. Siitä ei ollut mitään kummempia odotuksia, eikä Byron Bayn jälkeen mikään enää niin kummoiselta tuntunutkaan, vaikka olihan Coffs Harbourkin totta kai upea. Ajelimme ensiksi näköalapaikalle sekä Forest Sky Pierille, josta Coffs Harbour koko komeudessaan aukeni. Ajomatkan ja pikku kävelyn jälkeen uiminen houkutteli, joten suuntasimme rannalle ja suoraan mereen. Hetken pulikoituani nousin vedestä ylös, kun joku vanhempi mies tuli sanomaan minulle, että nälkäiset hait tulevat yleensä niihin aikoihin kyseiselle rannalle. Katseeni osui miehen jalkaan, jossa oli suuri, reiden kokoinen arpi ja lähes luu näkyvillä. Jostain syystä sinä päivänä viihdyin paremmin rannan puolella kuin meressä. 

Rannalta lähdimme kiertelemään satamaa ja kävelimme Muttonbird Islandille, joten saimme ihailla Coffs Harbouria myös mereltä päin. Paluumatkalla pysähdyimme satamassa kalatorille, josta kävimme hakemassa tuoreet ja halvat kala-annokset. Maistui kyllä erinomaiselta viikon tonnikalan ja maissikakkujen syönnin jälkeen.

Illan hämärtyessä pohdimme yöpaikkaa ja jenkkityttö rohkeana, niin kuin aina, kysyi sitten Bottle Shopin myyjältä sattuisiko tämä tietämään mitään ilmaista lerintäaluetta tai levähdyspaikkaa. Hän neuvoi erään syrjäisen paikan, josta poliisit sakkojen kera eivät eksyisi häätämään meitä pois. Siellä voisi kuulemma turvallisesti nukkua. Ystävällinen myyjä piirsi vielä paperille kartan, jotta löytäisimme perille. Hän neuvoi myös vieressä olevan pubin olevan käymisen arvoinen paikka. Löysimme perille, istuimme ja makoilimme nurmikolla kirkkaan tähtitaivaan alla ja joimme viiniä. Lopulta emme edes ehtineet pubiin, mutta ilta oli joka tapauksessa ihana ja nauruntäyteinen. Jäimme nurmikolle yöksi nukkumaan, mutta itselläni oli vain ohut silkkimakuupussi, joten aamuyöstä jonkun aikaa täristyäni oli pakko siirtyä autoon.

Aamulla menimme syömään aamupalaa Dangar Fallsin, suuren vesiputouksen äärelle. Kyllähän ne maissikakut ja tonnikala tuollaisessa paikassa maistuivat paremmilta. Siitä matka jatkui Dorrigon kansallispuistoon, jossa menimme kävelemään lähes kymmenen kilometrien lenkin sademetsään. En muista, olenko täällä jo maininnut, kuinka olen koko ikäni unelmoinut sademetsään pääsystä, ihan oikeaan ja suureen sellaiseen. Niissä on vain jokin aina kiehtonut, ehkä jonkinlainen salaperäisyys tai kauneus. Dorrigon kansallispuistossa oli tähän astisen elämäni varmaan suurin sademetsä, jossa olen ollut, joten olin aivan haltioissani. Se oli aivan upea, voin vain kuvitella millainen olisi joku Amazonin sademetsä. Tuollakin oli lukematon määrä erilaisia puita ja kasveja, palmuista suuriin lehtipuihin. Ja siis tarkoitan oikeasti suuria, ne olivat aivan uskomattoman korkeita ja osa myös leveitä. Taivasta ei metsästä näkynyt, koska puiden latvat peittivät sen. Metsässä oli hiljaista lukuunottamatta kaikenlaisten lintujen lauluja. Puut olivat täynnä liaaneja, köynnöksiä ja kasveja. Ilma oli raikas ja katselin vain lumoutuneena ympärilleni. Varmaan turha mainita, etteivät kuvat anna yhtään oikeutta paikan upeudesta.

Tarkoituksena oli mennä vaeltamaan vielä hiukan lisää, mutta seuraavaan kohteeseen päästyämme eräs paikallinen kertoi määränpäämme vesiputouksen olevan niin kuiva ettei sinne kannattanut lähteä. Saattoi tietysti kuulostaa ehkä vähän oudolta, koska edeltävänä mangokautena oli satanut enemmän kuin kolmeenkymmeneen vuoteen ja uutiset olivat olleet täynnä tulvia. No skippasimme kuitenkin kyseisen kansallispuiston ja menimme Guy Fawkes Riverin kansallispuistoon katsastamaan parit vesiputoukset ja siirryimme kaupan kautta seuraavan yömme levähdyspaikalle.