Sunshine Coast hinterland

Tammikuussa ennen tänne farmille saapumistani vietin pari yötä Sunshine Coastilla. Kaksi vaellusta harrastavaa aussia kysyivät minua mukaansa Mapletonin kansallispuistoon, joka oli vajaan tunnin ajomatkan päässä Sunshine Coastilta. Edellisenä iltana kumottu viinipullo sekä muutaman tunnin yöunet eivät ehkä olleet kovin fiksu päähänpisto ja olisin myöskin voinut varautua vähän paremmin ruokapuoleen, mutta en ollut aivan perillä mihin olin lupautunut. Lopulta vaelsimme nimittäin 26 kilometriä eikä ainoastaan tasaista kävelyä vaan välillä hyvin vaikeaa maastoa ja vuorille kapuamista. Kun hiki valui selässä ja salaa toivoin, että reitti loppuisi jo, mieltä piristi vastaan tulevat kyltit, joissa kerrottiin, että kyseiset reitit olivat vain kokeneille vaeltajille. Voin sanoa, etten kyllä muista koska olisin tehnyt mitään niin fyysisesti rankkaa. Joka tapauksessa reissu oli ehdottomasti huikea kokemus! Maisemat vaihtelivat paljon, metsiä oli vaikka kuinka paljon erilaisia ja kävelimme esimerkiksi erään pienen joen läpi kiveltä toiselle hypellen. Näimme käärmeitä ja tietenkin liskoja, joita täällä muutenkin on aivan älyttömästi joka paikassa. Vaellusreissu kesti tosiaan koko päivän, joten ehdimme nähdä myös upean auringonlaskun vuorien päältä. Lopulta kun alkoi näyttää siltä, että emme ehdi autolle ennen pimeän tuloa, kovimman kunnon omaava lähti juosten autolle ja me jäimme tukin päälle istuskelemaan ja odottelemaan sademetsän pimetessä ympärillä ja kaikenlaisten metsän äänten voimistuessa. En tiennyt, kuinka paljon upeita trooppisia ääniä voikaan kuulua pimeästä metsästä. Joskus vielä haluan viettää yön sademetsän keskellä nukkuen.

Kuulumisia farmilta

Tammikuussa aloitin farmitöiden etsimisen toisen vuoden viisumia varten. Ajattelin aloittaa aikaisin, jotta varmasti ehtisin, koska viisumini menee umpeen syyskuussa ja käväisen välissä Suomessakin. Töitä etsiessä tuntui, että kaikki paikat olivat täynnä ja farmipaikkojen haku tuntui jotenkin vaikealta. Mielummin vietin aikaa Brisbanessa kaverini kanssa hostellin uima-altaalla maaten, uusiin ihmisiin ja Brisbaneen tutustuen. Kaikista farmipaikoista oli otettava niin paljon selvää ja kyseltävä muiden reppureissaajien kokemuksia, sen verran olimme kauhutarinoita kuulleet. Lopulta päädyin mangojen poimintaan Childerissä. Minulle kerrottiin töitä olevan viitisen viikkoa, seitsemänä päivänä viikossa kahdeksan tai yhdeksän tuntia päivässä. Olin lukenut netistä kehuja hostellista ja se vaikutti kaikinpuolin hyvältä. Tammikuun 20. päivän iltana seitsemän aikaan saavuin Childeriin bussilla ja muut reppureissaajat bussissa ihmettelivät, miksi jäin pois keskellä ei mitään. Minut haettiin pysäkiltä ja tuotiin hostellille, jossa nuori pariskunta otti minut vastaan, täytin lappuja ja minulle esiteltiin paikat ja jännitin meneekö kaikki hyvin. Olin väsynyt matkailusta ja valvotuista öistä, joten kokkailin nopeasti illallisista ja menin nukkumaan, sekä käytin wifini loppuun parissa tunnissa.

Seuraavana päivänä makoilin riippumatossa ja juttelin muille nuorille hostellilla ja jatkuvasti saapui myös uusia ihmisiä. Meillä oli hyvin aikaa tutustua toisiimme nuotiolla istuskellen ja olutta juoden muutaman päivän ajan ennen kuin työt alkoivat. Porukkamme oli todella hauska ja mukava, aika kului siivillä. Työt taisivat alkaa lopulta 26. päivä. Ensimmäinen työpäivä kesti kolmisen tuntia, koska tauon jälkeen alkoi sataa kaatamalla. Olin todella positiivisesti yllättynyt töistä, eivätkä ne tuntuneet yhtään niin raskailta, mitä olin farmitöistä kuullut ja mihin olin varatunut. Seuraavana päivänä olikin sitten töitä pidempään ja töiden teko maistui edelleen. Parin työpäivän jälkeen alkoi kuitenkin sateet, myrskyt ja tornadot, jotka eivät meinanneet millään loppua. Mangoja ei voi sateella poimia, ilmeisesti niiden liukkauden takia. Ja koska sade vain jatkui, tiet mangopuurivien välissä alkoivat olla niin pahasti veden peitossa, ettei siellä mutavellissä tai ojissa olisi pystynyt kävelemään. Saati ajelemaan mönkijöillä, joiden takaosassa mangot piti pestä ja laittaa laatikoihin, tai cherry pickereillä, joilla mangoja poimittiin korkealta puista. Eikä auttanut vaikka yksi päivä olisi ollut aurinkoinen, koska farmi ei ehtinyt niin suurten sademäärien jälkeen kuivua.

Harjan kannattelua yhdellä sormella farmi-olympialaisissa. Ja meidän joukkue voitti tämän pelin!

Kottikärrykävelyä, joka ei sitten meidän joukkueemme osalta mennytkään ihan niin hyvin.

Niinpä meillä jäi melkein parisen viikkoa töitä tekemättä myrskyjen takia. Reppureissaajat olivat ärsyyntyneitä, osalla ei ollut rahaa ostaa muuta kuin dollarin paahtoleipäpaketteja ja papuja, joita syötiin aamupalalla, lounaalla ja päivällisellä. Toiset taas tarvitsivat kipeästi farmi-päiviä. Paljon ihmisiä lähti pois löydettyään uuden työn ja heidän tilalle tuli uusia. Vaikka välillä itsekin stressaannuin farmipäivien saannista, kuitenkin päällimmäisenä tuosta ajasta jäi mieleen se, kuinka hauskaa meillä oli. Illat kuluivat goonia (neljän litran laatikko halvinta viiniä) juodessa, pelaten pokeria, korttipelejä sekä lukemattomia juomapelejä. Käytiin paikallisessa pubissa viettämässä Australian päivää ja kuuntelemassa live-musiikkia. Istuimme nuotion äärellä ja maattiin riippumatossa katsellen älyttömän kirkasta tähtitaivasta. Käytiin rannoilla ja uima-altaalla, markkinoilla ja telttailemassa. Kokkailtiin hyviä ruokia kasvimaan yrttejä käyttäen, pidettiin grilli-iltoja sekä leivottiin kaikenlaisia herkkuja. Juteltiin kaikkea maan ja taivaan väliltä. Pyöräiltiin Childerin keskustaan ja kuultiin paikalliselta vanhalta mieheltä tarina Australian toisiksi pahimmasta murhasta. Se tapahtui Childerissä vuosia sitten viidentoista reppureissaajan kuollessa working hostellin tuhopolton seurauksena. Kävimme entisessä hostellissa, josta oli tehty museo heidän muistolle. Kotiin pyöräilimme kaatosateessa.

Lopulta kun myrskyt olivat loppuneet ja kuivia päiviä oli ollut muutamia, pääsimme aloittamaan työt kunnolla. Jo ensimmäisen päivän jälkeen yksi meistä sai mango rashin. Mango rash on mangoista tulevan myrkyllisen sapin aiheuttama ihottuma tai allergia, joka alkaa yleensä käsistä ja leviää monesti ainakin jalkoihin, joillakin vatsaan, kaulaan ja jopa kasvoihin. Se näyttää todella ikävältä punoittavalta, turvonneelta, näppyläiseltä (en ajatellut kuvia tänne laittaa, niitä voi googlailla, jos kiinnostaa) ja se kutisee niin paljon, että ei pysty nukkumaan öisin. Meiltä oli mm. mangojen syönti kielletty ja vaatteet oli pestävä joka päivä, jotta mango rashia ei olisi tullut. Lähes joka päivä kuitenkin yksi tai useampi saivat mango rashin. Oma vastustuskykyni on ollut aina hyvä eikä minulla ole juurikaan ollut allergioita, joten ihmettelin kun mango rash iski minuunkin toiseksi viimeisenä työpäivänä. Asiaan mahdollisesti vaikutti se, että sappea taisi mennä vahingossa suuhuni viimeisinä päivinä. Kaikenkaikkiaan melkeimpä kaikki muut paitsi pari ihmistä saivat rashin.

Kun mangokausi oli ohi pidimme pari päivää läksiäisiä ja poltimme työvaatteemme nuotiossa. Niissä oli nimittäin useiden pesukertojen jälkeen vielä sappea mangoista ja monet saivatkin mango rashin vasta töiden loputtua työvaatteistaan. Kaikenkaikkiaan viivyin hostellissa neljä viikkoa, mutta työpäiviä tuli kasaan vain 11. Eikä oma tilanteeni ollut edes pahimmasta päästä. Toiset olivat viipyneet farmilla yli kuukauden pidempään ja saivat mango rashin muutaman päivän jälkeen eli tavallaan he olivat turhaan odotelleet kuukauden töitä.

Neljän täällä farmilla tapaavani tytön kanssa olimme päättäneet lähteä mangokauden jälkeen road tripille Sydneyhin, josta sitten osan meistä oli tarkoitus tulla takaisin samaan working hostelliin kun avokadokausi alkaisi noin kuukausi mangokauden jälkeen. Puoli neljän aikaan läksiäisjuhla-yönä, yksi viidestä tytöstä heräsi herätyskelloonsa ja selvittiin kuin selvittiinkin taksiin, jolla menimme Childerin keskustaan ja sieltä bussilla Brisbaneen. Ajattelin kertoa road tripistä myöhemmin, mutta nyt jatkan siitä kun palasin takaisin tänne farmille.

Peli, jossa oli tarkoitus repäistä suulla palanen muropaketista koskematta lattiaan.

Tuntui todella oudolta palata paikkaan, josta oli tullut tuttu ja turvallinen, mutta joka olikin yhtäkkiä täysin eri. Koska meitä vanhoja ihmisiä hostellissa oli jäljellä enää muutamia, paikka oli aivan eri juuri eri ihmisten takia. Hiukan aluksi ärsytti, kun piti taas aloittaa uusiin ihmisiin tutustuminen ja kaikki ei ollutkaan niin kuin oli odottanut. Pikku alkushokin jälkeen olen niin iloinen, että tulin takaisin ja uudet ihmiset ovat myöskin aivan huikeita tyyppejä. Meillä on ollut tällä kertaa töitä niin kuin pitikin ja viikonloppuisinkin on ollut aivan älyttömän hauskaa. Pari poikaa järjestivät täällä huikean peli-päivän, jolloin meidät jaettiin ryhmiin ja pelailtiin kuusi tuntia erilaisia pelejä. Tavallaan ne olivat kuin pienet farmi-olympialaiset. Erään pojan synttäreiden kunniaksi järkättiin hampurilaisilta, jolloin muutamat tytöt valmistivat hampurilais-buffetin, josta jokainen sai koota itselleen mieleisensä hampurilaisen. Pari viikonloppua sitten pelihuoneesta oli tehty yökerho, jossa oli tarjoiluja, pelejä ja tanssittiin koko yö muun muassa salsan tahdissa. Välillä viikonloppuisin eräs brittityttö on antanut englannin kielen tunteja meille, joilla sen kielen kanssa on vähän vaikeuksia.

Tällä kaudella myös se töiden teko on sujunut paremmin tai no töitä ainakin on riittänyt niin kuin on pitänytkin. Vain pari kertaa on saattanut päivä olla hiukan lyhkäisempi sateiden takia. Toisaalta varoituksia on tullut taas muutamille ihmisille ja aina työnantajat eivät ole reiluimmasta päästä. Välillä ei tiedetä onko seuraavana päivänä töitä vai ei ja suunnitelmat muuttuvat jatkuvasti ja reppureissaajia vaihdellaan eri töistä toisiin. Toiset joutuvat pelkäämään potkuja yhden virheen takia ja yksi on jo potkut saanut. Itse poimin tällä hetkellä avokadoja maassa olkapäillä kannettavaan pussukkaan, josta ne sitten tyhjennetään isompaan laatikkoon auton tai traktorin peräkärryyn. Olen poiminut myös cherry pickerillä, mutta olen iloinen kun minut vaihdettiin maahan poimimaan, koska itse tykkään paljon enemmän siitä.

Vaikka elämä täällä on suurimmaksi osaksi kyllä aika täydellistä, välillä sitä tuntuu kuin asuisi jossain Big Brother talossa, kaikki tietää kaiken toistensa asioista ja kaikenlaisia huhuja liikkuu koko ajan. Päivittäin vietetään aikaa samojen ihmisten kanssa ja omaa aikaa on aika vaikea järkkäillä. Viikonloput ovat yleensä aika tapahtumarikkaita ja kaikenlaista tapahtuu aina eroista rakkaustarinoihin ja kolmiodraamoista vesisotiin. Kaikkien kanssa kannattaa koittaa tulla toimeen, koska heihin kuitenkin päivittäin törmää ja on ihan hyvä hiukan miettiä, mitä viikonloppuöisin puolikkaan goon-laatikon jälkeen puuhailee. Vaikka täällä asutaan samassa hostellissa samojen ihmisten kanssa, silti jotenkin joka päivä saa yllättyä jostain eikä tylsää ole ainakaan itselleni tullut.

Tyttöjen ryhmäkuva sekä...

...poikien ryhmäkuva.

Hostellimme sijaitsee aivan täydellisellä paikalla. Muistan kun road tripillämme Darwinista Brisbaneen ajoimme Childerin läpi ja katselin silloin jo suloisia keskustan puutaloja sekä upeita kukkulaisia maisemia ja huokailin, että voisipa tässä pienessä kylässä viipyä vähän pidempään. No nyt sekin toive on toteutunut. Keskustan söpöjen pikkutalojen ja horisontissa näkyvien vuorten lisäksi kengurut juoksentelevat täällä ympäriinsä ja varsinkin aamuisin niitä näkyy esimerkiksi hyppimässä tiellä tai lehmien kanssa niityllä. Täällä on lemmikkeinä lehmien lisäksi possuja, lampaita, kilpikonna, koira sekä vapaana juoksentelevia kanoja ja riikinkukko. Aamuisin saa ihailla kuinka aurinko nousee vuorten takaa. Iltaisin näkyy taas mitä erilaisempia ja upeampia auringonlaskuja.

Eräs auringonnousu ennen töiden alkua.

Kaikki kuvat ovat avokadokauden aikana otettuja ja kuvista, joissa esiintyy ihmisiä, menee kiitos Etiennelle, jolla on onneksi (tai välillä vähemmän onneksi) ollut kamera mukana kaikenlaisissa tapahtumissa.

Road trip Darwinista Brisbaneen

Darwinin aina niin ihanat auringonlaskut ja lemppariranta.

Pitkästä aikaa olen saanut koneen auki ja kunnollisen wifin käyttöön. Okei, no siitä wifin saannistakin alkaa olla jo kuukausi aikaa. Olen viimeksi kirjoittanut Darwinista, joten ajattelin jatkaa siitä mihin ollaan jääty eli kuinka Darwinista lähdimme pois, vaikka siitä onkin aikaa jo melkein nelisen kuukautta.

Olinkin halunnut nähdä Darwinia yläilmoista ja vihdoin se viimeisinä päivinä toteutui.

Entinen host-perheeni oli siis muuttamassa Darwinista Sydneyn alapuolelle ja lähdimme ennen joulua ajelemaan Darwinista tarkoituksena päästä Brisbaneen jouluksi. Autoin perhettä jonkun verran pakkailussa ja talon siivoilussa, mutta suurimman osan hommista hoisivat ammattilaiset. Pari viimeistä iltaa vietettiin hotellissa. Hotellimme oli siisti ja huone oli 25. kerroksessa, joten parvekkeelta sai ihailla Darwinia kokonaisuudessaan. Myöskin uima-altaassa pulikointi todellakin kelpasi sen jälkeen kun olin siivoillut taloa hikeä valuen. Viimeisenä iltana oli taas pikkuinen myrsky ja istuskelin hotellimme parvekkeella katselemassa salamia, jotka valaisivat taivasta muutaman sekuntin välein. Se oli täydellinen lopetus Darwinin ajalle, sillä rakastan katsella salamointia meren äärellä ja kuunnella ukkosta. Siellä lämpimässä istuskellessa, sadepisaroiden kastellessa minua mietin, että en halua lähteä ikinä pois, vaikka toisaalta odotinkin enemmän kuin innoissani kaikkea tulevaa.

Lauantai-aamuna kahdeksan aikaan auto lähti ajelemaan Darwinista alaspäin. Maisemat vaihtelivat paljon, metsiköstä, pusikkoihin, kukkuloihin sekä peltoihin. Alkoi tulla karumpia ja kuivempia maisemia, mitä keskemmälle maata tultiin. Illalla saavuimme keskelle ei mitään Renner Springseille. Keskellä aavikkoa oli pieni karavaanialue, jossa oli parakin tyylisissä rakennuksissa pieniä hotellihuoneita. Sen lisäksi oli pieni paikallin pub, jonne mentäessä tuntui kuin olisi menty 50 vuotta ajassa taaksepäin. Tuoksui maaseutu, omistajat puhuivat erittäin vahvalla australian aksentilla ja huoltsikan katto oli ripustettu täyteen lippalakkeja sekä cowboy-hattuja, ilmeisesti ohikulkevat ihmiset olivat niitä vuosien saatossa sinne jättäneet. Puhelimessa ei ollut kenttää, netistä puhumattakaan. Riikinkukot vaeltelivat ympäriinsä ja hyppivät autojen päällä.

Aamulla matka jatkui heti, aina välillä mentiin joidenkin sympaattisten pikkukylien lävitse, joissa oli ehkä yksi huoltoasema, baari tai kauppa sekä vanhoja, osittain aika ränsistyneitäkin taloja. Matkan varrella näkyi paljon lehmiä ja härkiä vapaina niin, että välillä sai niiden pelätä tulevan auton eteen. Kuolleita kenguruita oli surullisen paljon, pahimmillaan kymmenen metrin välein. Eläviä kenguruita ei näkynyt. Illan suussa saavuimme vähän suurempaan kylään Mount Isaan, jossa menimme karavaanarialueelle ja uimaan taas altaalle, jonka jälkeen menimme illalliselle. Mount Isassa on paljon kaivostoimintaa ja siinä illallisella istuessamme tunsimme jonkin räjähdyksen, joka on ilmeisesti joka päivä samaan aikaan.

Goodbye Northern Territory!

Ja aamulla aikaisin matka taas jatkui. Autolla ajelu oli kyllä ehdottomasti hieno ja erilainen tapa nähdä maata, ei sitä yhtälailla näkisi, jos ainoastaan lentelisi isoista kaupungeista toiseen. Nuo pikkukylät olivat kuitenkin jotain niin erilaista, mihin on tottunut ja ehdottomasti käväisyn arvoisia paikkoja, vaikkei niissä aikaa viettäisikään. Siellä näkee sitä oikeaa Australiaa ja vastaan tulee vanhanaikaisia, tapoihinsa pinttyneitä farmari-ausseja. Olin tottunut Darwinissa oloni aikana vain uusiin ja aika samantyylisiin rakennuksiin, joten oli ihana nähdä pieniä ja vanhoja puutaloja pitsikoristeilla sekä erilaisia ja laitettuja puutarhoja. 

Townsville.

Näitä upeita vessojen seinämaalauksia näkyi useammassakin paikassa.

Maisemat vaihtuivat pikkuhiljaa enemmän kukkulaisiksi, mitä lähemmäs saavuimme rannikkoa. Illalla auringon laskeutuessa saavuimme Townsvilleen. Kävimme parkkeeramassa asuntoauton karavaanialueelle ja lähdimme keskustaan taas syömään sekä ajelimme Castle kukkulan päälle, josta koko kaupungin valot näkyivät kauniisti. Jo pimeällä Townsville vaikutti kivan tuntuiselta kaupungilta, jossa voisi viettää kauemmankin aikaa. Aamulla menimme katsomaan kaupunkia uudestaan kukkulalta, suloinen pieni kaupunki meren rannalla vuorten keskellä. Townsvillessä ei voi krokotiilien takia uida meressä, mutta siellä oli parikin laguunia, joista toinen oli tehty niin kivasti, että siellä sai uida meren aalloissa. Niissa uimista olinkin jo ehtinyt kaivata. Pienen kiertelyn jälkeen lähdimme taas ajelemaan rannikkoa pitkin etelämmäs. Vuoret jäivät taakse ja maisemat vaihtuivat metsistä suuriin sokeriruokopeltoihin.

Illaksi saavuimme Airlie Beachille, joka vaikutti vieläkin kivemmalta kuin Townsville ja jo yhden tiistai-illan jälkeen tuntui, että Airlie Beachilla on kokeilun arvoinen yöelämä. Sieltä pääsee myös Withsundaysille, joten sinne on joskus kyllä palattava. Vietin aikaa taas lasten kanssa uima-altaalla ja illalla menimme tietysti taas ulos illalliselle sekä pienelle yöuinnille laguuniin.

Aatonaatto-aamuna matka jatkui Gladstoneen, jossa vietimme joulua host-äidin veljen perheen luona. Gladstone on teollisuuskaupunki eikä siellä tuntunut olevan juurikaan mitään mielenkiintoista tai sellaista, että sinne haluaisin palata. Joulupäivänä saavuimme Brisbaneen host-perheeni äidin vanhemmille, jossa vietimme joulua taas uudestaan ja viivyttiin siellä parisen viikkoa. Joulusta tähän päivään onkin ehtinyt tapahtua vaikka mitä, mutta kirjoittelen niistä sitten uusia postauksia myöhemmin.